Miksi leo?

Vihdoin ja viimein pääsen taas kirjottamaan ja tänään mun aiheena onkin se mitä oon pitkään odottanut ja ajatellut. Eli tänään kerron, miksi leo? Miksi päädyin kahteen jättiläiseen, superkarvaiseen leonberginkoiraan?

Ruska ja Naava ovat tosiaan ensimmäisiä koiriani, ja muistan kun 2010 ruvettiin miettimään iskän kanssa yhdessä koiraa, se oli molemmilla vaan jotenkin mielessä painettuna että halutaan iso koira. Vaihtoehtoja oli tosin monia. Melkein päädyttiin ensin jopa berniin, kunnes löydettiin netissä kenneleitä selaillessamme leonberginkoira kennel, joka on juuri saanut kolme pentua.

Ei kuitenkaan otettu niitä vuoden 2010 pentuja, vaikka niitä käytiinkin katsomassa. Oltiin sen kerran jälkeen varmoja kuitenkin siitä että Leonberginkoira se sitten on. Mentiin 2011 keväällä katsomaan uutta pentuetta samaan kenneliin, ja kesän alussa kyseisestä pentuesta mukaamme lähti Ruska.

Leonberginkoirissa parhaita puolia on etenkin niiden perhekeskeisyys ja ihmirakastavaisuus. Ne rakastavat yli kaiken lapsia ja ovat muutenkin seurallisia, ainakin meidän koirat ovat aina mukana kaikissa perheen yhteisissä puuhissa. Ja kuten rotu on alkuperältään tarkoitettu, ne ovat erittäin uskollisia ja vartioivia, mutta eivät lainkaan haukkuherkkiä koiria.
Leonbergeissä ihanaa on myös niiden pehmeys ja ''nallemaisuus''. Mikä parempaa kun herätä aamulla ison, pehmeän, kiltin ja lämpimän nallekarhun vierestä? Joskus tosin inhottavaa on se, että karvanlähtöaikoina karvoja on todellakin joka paikassa ja imurointia riittää.

 Leonbergit eivät ole rakenteeltaan tarkoitettu jatkuvaan aktiiviseen liikuntaan kuten esim. agilityyn, mutta ne tarvitsevat silti pitkiä lenkkejä ja paljon liikuntaa. Meidän koirien kanssa käydään päivittäin pitkillä lenkeillä, ja varsinkin kun Ruska on jo 7 ja Naava 5, niiden kanssa on tärkeää jalkojen venyttely ja isojen lihasten hieronta. Harrastamme koiriemme kanssa rallytokoa ja perustottelevaisuutta, käymme usein koirakylpylässä ja joskus teemme kesäisin myös jälkeä. Pulkan vedosta meidän koirat eivät ikinä innostuneet.


Leonberginkoirat eivät aikuisiällä ole kuitenkaan kovin leikkisiä, mutta meidän Naava on tässä asiassa suuri erityistapaus. Se leikkii vieläkin hulluna ja muutenkin käyttäytyy välillä kuin pentu.
Naavan kanssa on käyty näyttelyissä ja rallytoko-kisoissa, pääosaksi kokemuksenhalun takia.
Naava on pärjännyt näyttelyissä hyvin naisellisella, tummalla maskillaan ja erittäin omanlaatuisen turkkinsa ansiosta.

Leonbergeissä ihana asia on myös se, että ne tulevat lähes aina toimeen kaikenlaisten muiden koirien kanssa, sekä pienten että isojen. Suurin osa luettelemista asioistani voi olla myös toki yksityiskohtaisia eikä niitä voisi yleistää, mutta kiltteys, ihmis- ja lapsirakastavaisuus, seurallisuus ja uskollisuus ovat kyllä jokaisen leon luonteenpiirteitä.

Olen kuitenkin ollut erittäin tyytyväinen kyseiseen rotuun, enkä vaihtaisi mistään hinnasta. Haluan myös tulevaisuudessa varmasti leoja.

Jo kesäisiä kuvia

Kun peltomme muuttuu keltaiseksi sylin täydeltä leskenlehtiä, linnut alkavat laulamaan, omenapuut alkavat kukkimaan ja ulkona voi kävellä t-paita päällä ilman kenkiä, tietää että kesä on lähellä. Oli vaikea päättää, laitanko otsikoksi ''Keväisiä kuvia'', vai ''Kesäisiä kuvia'', mutta kaiken muun paitsi kuukauden perusteella päädyin jälkimmäiseen. Koirien kanssa on saatu koko loppu keväältä ihania kuvia kauniissa maisemissa, ja instagramiakin olen näillä kuvilla jonkun verran päivitellyt (@pienetjattilaiset).

Viisi päivää koulua ja todistustenjako enää jäljellä tätä postausta kirjoittaessani. Kello on vajaa kahdeksan ja ulkona edelleen aurinko paistaa ja kello voisi olla valoisuuden perusteella vasta kaksi päivällä. Koirien kanssa ollaan koko loppu kevät ja alkukesä aikalailla otettu rennosti ja hypelty agilityä ja käyty juoksemassa ja kävelemässä pitkiä lenkkejä. Ei olla keskitytty kunnolla rallytokossa työntekoon tai uusien tehtävien harjoitteluun. Enkä ole nähnyt tätä edes tarpeelliseksi. Kesällä olisi tarkoitus harjoitella uusia tehtäviä ja osallistua loppu kesästä tai syksyn alusta ensimmäisiin rallytoko kisoihimme - jotka ei toivottavasti jää viimeiseksi kerraksi ;)
Muuten haluaisin innostua kisailusta jo nyt, mutta koko alkukesäni on todella ''kiireinen'', jos niin voi sanoa. Toisin sanoen, minulla on vain paljon kaikkea kivaa menoa, mihin olen vapaaehtoisesti itse halunnut lähteä mukaan. Heti kesäloman alussa minulla on rippileiri, jonka jälkeen muutaman päivän päästä lähden Italiaan kahdeksaksi päiväksi. Tämän jälkeen minulla on ratsastusleiri ja sitten jääkiekkoleiri. Koko loppu kesä on varattu sitten kavereille ja koirille. Kaikkien reissujeni ajan muut perheestä hoitavat koiria ja äiti kyllä liikuttaa koiria aina silloin mielellään ja tarpeeksi, kun en itse kotona kerkiä olemaan.

Nyt kesäisten kuvien pariin tältä keväältä ja nyt lähipäiviltä;
(kuvissa esiintyvä toinen tyttö on paras ystäväni joka on oikeastaan aina mukana, jos kuvailemme erityisemmin ig @ulpuvuori)

Meijän squad ♥

Naava ei kummemmin kiinnosta...

:D

Naava kamalan väsyneen näköisenä :D

Kevätpicnicillä koirat mukana

♥:lla Jenna ja koirat

5v Pihlajanmarja!

Meidän ihana Ruska mamma täytti tänään viisi vuotta ♥ Vaikea kuvitella että siitä ois jo 5 vuotta kun minä sain ensimmäisen ikioman ihkaelävän ja oikean koirani... Sitä pitikin muuten aika monta vuotta mankua, ei yhden kerran pyytäminen riittänyt! Ajattelin koota aikajärjestyksellä Ruskan elämän varrelta söpöjä kuvia tähän postaukseen, ja näämme samalla miten tämä tyttö on kasvanut meijän hoivissa.
Ruska on parasta mitä minulle on elämässä tähän mennessä varmaan tapahtunut, ja en luopuisi Ruskasta ikinä vaikka maksettaisiin maltaita, koska tämä koira on minulle kultaakin kalliimpi.


Ja koira muuten kasvaa järkyttävän nopeasti...

Ruskan ensimmäinen aamu uudessa kodissa. Kaikki on vielä vähän uutta ja pelottavaa. 

Ensimmäinen päivä uudessa kodissa. Joka nurkka on tutkittava, tietenkin. 

Tämä on mielestäni ehkä kuvista söpöin! Huomatkaa hänen lyhyt ja pehmoinen pentuturkkinsa, niin suloinen... Ruskan ensimmäinen kerta mökillä. 

Ja välillä myös väsytti...

Ruokailu oli pikkutytölle pentuna aika välillä aika vaikeaa.. Hän saattoi syödä hitaasti ruokaansa jopa puolen tunnin ajan. Huomatkaa kupin koko, alle puolet tämän hetkisen ruokakupin koosta...

Tässä neiti on jo vähän kasvanut, ja turkki on alkanut vaihtumaan pentuturkista isompien koirien turkkiin, maski on saanut lisää tummuutta ja tassut kokoa. Edellen silti jatkuvasti tarvitsee vielä unta...

Tässä ollaankin kasvettu sitten jo aikamoiseksi kelmiksi...Tämä oli sitä Ruskan ''uhmaikää'' ja ''terrorismiaikaa''

Oho mikäs se sieltä tuli! Aikuinen koiranainen! Varmaan n. vuoden ikäinen Ruska. 

Tässä ollaan muutettu toiseen kotiin. Ruska on jo saanut aikuisen koiran täysmittaisen koon ja turkin. Nykyään Ruska on vähän vielä enemmän ruskeampi ja maski on vaaleampi. 

HUOM! huomatkaa että tämä kuva on otettu samassa paikassa samanlaisella ruokahetkellä kun yksi toinen pentukuva tässä postauksessa...

Veikkaisin että tässä olisi jo Ruskan toinen talvi. Uljaaksi kasvanut hieno vahtikoira. 

Jes! Talvi! Hanget missä riehua!

Vähän kettua muistuttava ilme kasvoilla... Täysmittainen ja jo oikean värinenkin aikuinen Ruska. 

Juuri herännyt minä muutama vuosi sitten Ruskan kanssa. 

Ja sitten voimmekin aloittaa jo toisen tarinan... Kun tämä toinen ryökäle liittyi poppooseemme. 

Koirapuistokuvia 1.5